Neljäs päivä

Neljäs päivä pidättyvyyttä menossa. Uskon selviäväni tästäkin päivästä. Vaikka taas ahdistaa. Kovasti. Ahmishimoja huomaan myös, ensimmäistä kertaa pariin päivään. Läheisten suhtautuminen ja ajattelemattomat kommentit ottavat kupoliin. Esim. kuinka he "voivat syödä hyvällä omallatunnolla", kun ovat hiihtäneet niin ja niin paljon. Vitsin varjolla näitä juttuja heitellään, mutta taustalla kuulostavat olevan oikeasti sitä mieltä. Minä en ole hiihtänyt juuri yhtään tällä reissulla. Tänä päivänä en ole käynytkään ulkona, enkä välttämättä lähde edes kävelylle. Silti voin syödä hyvällä omallatunnolla. Aaaargh!!!
Toisaalta en ehkä edes uskalla lähteä kävelylle, koska pelkään sortuvani helpottamaan oloani ahmimalla. Tässä lähellä on siihen paljon mahdollisuuksia: kauppoja ja ravintoloita.

Tietysti tuossa läheisten käytöksessä on taustalla suurta tietämättömyyttä syömishäiriöistä, sen ajattelemattomuuden lisäksi. Minä ymmärrän ja hyväksyn sen, parhaani mukaan. En voi muuta. Silti se saa minut tuntemaan itseni... hmm, mitähän tämä on?... surulliseksi, yksinäiseksi. Kyllä, ainakin näitä tunteita tunnistan alun kiukustumisen alta. Aamulla osallistuin OA-kokoukseen ja tiedän, etten ole yksin. Silti tunnen yksinäisyyttä.

Tämä saattaa nyt kuitenkin olla ihan hyvä opin paikka minulle. En lähde mukaan tuohon suorittamisen kautta elämiseen, vaikka sellaisia vaatimuksia täällä ilmassa onkin. Minun on päästettävä hiljalleen irti turhista vaatimuksista, muiden ja varsinkin itseni asettamista. Opettelen päästämään irti. Opettelen itsenäisyyttä.

Tämä ahdistus menee kyllä ohi. Itsetuhoiset ajatukset ja suunnitelmat käyvät mielessä nyt vain lyhyitä aikoja, eivät jää asumaan. Näin on ollut nyt terapian aloittamisesta lähtien. Olisi mukava kertoa näistäkin, myös positiivisista, asioistani ja kuulumisistani läheisilleni täällä, mutta eivät he tunnu olevan kiinnostuneita. Tai sitten minä olen vain niin raskasta seuraa... Tai he eivät osaa ottaa tällaista vastaan...