Olen saanut nauttia vapaudesta nyt 65 päivää. Vapaudesta bulimian kahleista. Päivän kerrallaan olen mennyt eteenpäin, välillä pienen hetken kerrallaan. Joka hetkestä en ole pystynyt nauttimaan, mutta silloin en olekaan ollut vapaa, vaan ahmimishimon riivaama. Nuo halut ahmia (ja oksentaa) ovat vähentyneet pikku hiljaa, eivätkä enää usein vaivaa. Ja varsinkin ne impulssit turruttaa tuntemuksiani ruualla menevät yhä nopeammin ja helpommin ohi. Minulla on myös käytössäni työkaluja päästä yli vaikeista hetkistä. Opettelen ja opin hiljalleen paremmin käyttämään näitä keinoja.
Joka hetkestä en siis ole nauttinut, mutta suurimmaksi osaksi viimeiset kaksi kuukautta on ollut todella nautinnollista aikaa. Alun ensimmäiset päivät ja viikot olivat luonnollisesti vaikeimmat. Uskon, että toiminnallisesta riippuvuudesta voi tulla vieroitusoireita, kun sen lopettaa. Se on mun kokemus.
Tämä kuulostaa melodramaattiselta, mutta on minulle täyttä totta: minulle on auennut täysin uusi elämä, täysin uusi raittius. Tämä on vielä parempaa kuin pystyin kuvittelemaan. Parempaa kuin pelkästään raitistuminen alkoholista - joka sekin tietyssä kohtaa avasi elämän aivan uudella tavalla. Pääsen addiktioistani yksi kerrallaan.
OA:n perustajan Rosannen lupauksessa sanotaan:
"Laitan käteni käteesi ja yhdessä
voimme tehdä sen,
mitä emme koskaan kyenneet tekemään yksin.
Ei enää toivottomuuden tunnetta,
meidän ei enää tarvitse luottaa omaan
epävakaaseen tahdonvoimaamme.
Olemme nyt kaikki yhdessä ojentaen
kätemme voimaan ja vahvuuteen,
suurempaan kuin omamme.
Ja kun liitämme kätemme yhteen,
löydämme rakkautta ja ymmärtämystä
yli villeimpien unelmiemme."
Minun kohdallani tämä alkaa toimia koko ajan paremmin. Koen, että olen oikeasti päässyt sisälle yhteisöön, "ryhmään" joka toimii kokousten ulkopuolellakin. Jotta meidän ei tarvitse selvitä yksin.
