Hylätty

Hylätty olo tuntuu sydämessä. Silmien takana kuplii itku, joka ei tule ulos. Eilen yritin vaimentaa hylättyä oloa kaikenlaisella touhuamisella. Puhuinkin paljon. Nämä toimenpiteet kyllä auttoivat. Terapeuttini sanoi eilen, että nyt minussa on nyt päällä toimivan aikuisen moodi: todellakin toimin ja teen niitä asioita, joiden tiedän tuovan itselleni parempaa oloa. Minulle se on ennenkaikkea sitä, etten jää yksin.


Suru pyrkii kuitenkin pintaan. Kokemuksesta tiedän, että surua ei voi jättää surematta. Nyt ajattelin antaa hylätyn olon tulla, se ei kuitenkaan mene pois piilottamalla. Annan itselleni luvan tuntea itseni hylätyksi ainakin jonkin aikaa. Surra sitä, että minulla ei ole äitiä johon luottaa. Luottaa siihen, että minut ja tunteeni hyväksyttäisiin ja otettaisiin vastaan, paitsi joskus kun hän jaksaa tai kaikki sattuu sopimaan. Ei ole, eikä ehkä tule koskaan olemaankaan. Nyt annan surulle aikaa pari tuntia, en enempää, sitten lähden taas ihmisten pariin.

Tänään olen pyytänyt vapautta pakonomaisesta syömisestä. Jos selviän tästä päivästä, on se ennätyksellistä pitkään aikaan: 7. päivä!