Jatkohoitopalaverissa

Kävin MTT:ssä jatkohoidon mahdollisuuksia käsittevässä palaverissa. Paikalla oli psykiatrinen sh, ravitsemusterapeutti ja minä. Psykiatrin olisi pitänyt olla, mutta ei päässytkään paikalle.

Syksyllä alkaa uusi kerran viikossa kokoontuva pieni syömishäiriöryhmä, siihen olen jonossa. Pääosin bulimikkoja kuulemma.

Avohoidon palveluna ravitsemuskuntoutusta tarjottiin ja se kuulostikin hyvältä. Aamiainen, lounas, välipala ja kuntouttavaa toimintaa ryhmässä, keskusteluja yms. Tämäkin kuulemma pieni ryhmä, jossa pääosin bulimiaa sairastavia (ja tähänkin jonoon minut laitettin, ainkin varalta).

MUTTA. Minimiajaksi yleensä suunnitellaan tässä avokuntoutuksessa kuukautta, paria!

Kuulostaa hurjalta, pitäisi olla töistä pois niin kauan. 

Ymmärrän, että pitkäaikainen sairaus vaatii todella pitkän ajan paranemiseen ja kuntoutukseen, mutta  pelottaa ja kovasti! Pelottaa töiden puolesta, mutta myös se, mitä jos tuokaan ei autakaan. Mitä jos kaikki jatkuukin ennallaan...

Enkö voisi nyt vaan saada sitä eutanasiaa? :/

No joo, tuo oli jo vähän liian huono heitto, mutta välillä siltä kyllä tuntuu. Kaikki yhteiskunnan ja läheisten panostukset - ja omatkin - ilman minkäänlaista tietoa auttaako mikään. 

Oisinpa osannu hakea tätä hoitoa silloin kun olin työttömänä. Silloin olis ollut aikaa hoitaa itseään. Jälkiviisaushan se parasta viisautta on, syömishäiriö oli kai kauneimmassa kukassaan silloin, kun sitä ei häirinnyt alkoholismi eikä masennus. (Ne eivät siis olleet aktiivisia työttömyyteni aikaan). Saattoi laihduttaa kaiken ylimääräisen häiritsemästä pois...