Ettei nyt vaan menis yli

Eilen oli osastolla monia hyviä keskusteluja.

Täällä on töissä hoitajana entinen koulukaverini ala-asteelta.
Oli mukava kun hän tuli eilen juttelemaan ja puhuttiin toista tuntia. Tulipa kerrottua sairauksieni taustoja, kun tuo ihminen vaikutti kiinnostuneelta. Kerroin mm. pissavaivasta, joka myös osaltaan vaikutti itsetuntoon ja sai aikaan kuolemanhalun tunteita jo pienenä. Tämä hoitaja, silloin pikkupoika, oli yksi "kiusaajista", jotka sanoivat asiasta. En kysynyt muistaako hän. Minä en ole valitettavasti unohtanut.

Tämä sama mieshoitaja oli töissä vastaanotto-osastolla 6 vuotta sitten, kun viimeksi sairaalassa olin. Silloin hävetti valtavasti nähdä. Nyt hän kommentoi, että hyvinhän minulla on mennyt, kun ei olla sen jälkeen nähty. Monia potilaita kun kuulemma näkyy tiheästi näissä merkeissä.

Sain myös paljon positiivista palautetta (jälleen kerran) siitä, kuinka hyvin pystyn kuvailemaan sairauteni taustoja yms. No, ei se paljon lohduta, kun en siltikään pysty sitä taakseni noin vaan jättämään.

Hoitaja vannotteli kertomaan, jos tulee syömisen kanssa ongelmia osastolla. Tai ylipääsemättömiä oksentamishaluja. Kyseli, miten osaan annostella ruokaa, kun sitä itse otetaan. Se pisti kyllä ajatukset aivan sekaisin. Rupesin pelkäämään lihomista. Tiedän, että tällä hoitajan kysymyksellä oli aivan erilainen tarkoitus, kuin mihin minun mieli sen käänsi.

Aion kyllä kertoa, jos tulee oksennushimoja. Muutenhan tämä osastojakso olisi hukkaan (pönttöön 🚽) heitettyä aikaa. Oksentaminenhan ei mun kohdallani olekaan se juttu tässä taudissa, vaan ruoka, syöminen. Tyhjentäytyminen on pakollinen paha.

"Oikeaa" ruokaa otan kyllä aika paljon mielestäni täällä, jotenkin sitä uskallan syödä. Hyvinkin paljon moniin potilaskollege"tyttöihin" verrattuna. Mutta kalorimäärät eivät ehkä kuitenkaan ole kovin kaukana toisistaan. En osaa syödä leipää päällisillä ruuan kanssa, mehuja ja jälkiruokia, pullia, suklaita. yms mitä nyt pääsiäisen aikaan on ollut tarjolla joka aterialla.

Olen kyllä rohkaistunut ottamaan jopa perunaa! Mutta riisi-, tai pastahommiin ei parane uskaltautua, siinä ei hyvin käy. Jugurtteihin, rahkoihin, kiisselijälkkäreihin tms. on tosi vaikea koskea. Tuoremehuista puhumattakaan. Paras siis olla koskematta. Olen ottanut aamupuuron kanssa mustikkakeittoa (sokeroitua 😬) vaikka henkisesti pahaa tekee. Saati pullat, joita on "koko ajan" esillä ts. päiväkahvilla, mutta jämät aina tarjolla. Niihin en tohdi koskea. Onneksi en olekaan pullanperso.
Iltapalalla on täällä vain leipää ja sokerijugurtteja. Ei mitään kasvista leivän päälle, aaaagh!