Nyt on taas tosi toiveikas mieliala.
Soitin pojalleni ja kerroin olevani täällä. Poika tuumasi jotenkin hyvin - kuten joskus aiemminkin - että hyvin paljon tässä on itsestäni kiinni. Tai oikeastaan kaikki.
Ei kuitenkaan siten, että itsehän sinun pitäisi vaan tuo pystyä lopettamaan.
Ei. Siinä on suuri ero kuinka asian ilmaisee ja ajattelee.
Niinkin on minulle sanottu. Että itteäsi niskasta kiinni vaan tai ei sulla mitään syömishäiriötä ole!!!
Sinullahan on kaikki hyvin jne... Niin. On ja ei.
Positiivisuutta ja kiitollisuutta tuo nyt myös muiden potilaiden näkeminen. Tavallaan se, kuinka pienestä minun toipuminen saattaa olla nyt kiinni. Olen ollut paljon, paljon huonommassa kunnossa kuin nyt. Täällä näen sellaisia ihmisiä ympärilläni.
Pystyin myös jakamaan kokemusta erään itseäni hieman nuoremman naisen kanssa äsken. Samanlainen levottoman ahdistunut olo on minullakin ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti