Yllättävä käänne - kotiutus

Minut kotiutettiin eilen.

Virallinen termi taitaa olla koeloma osastolta. Eilen aamulla oli hoitoneuvottelu uuden psykiatrin kanssa (joka ei muuten edes vaivautunut itseänsä minulle esittelemään!). Noh, lääkäri totesi että lähdet sitten kotiin. Minä että, niin, mahdollisesti pidemmästä viikonloppulomasta on ollut alustavasti puhetta omahoitajan kanssa. Tuli jyrkästi puun takaa tieto, että nyt kaapin tyhjennykseen ja kotiin. Toki jostain joku petipaikka hommataan, jos en pärjää yksin kotona.

Sinänsä erittäin positiivinen juttu, mutta myös erittäin huonosti hoidettu osaston puolesta. Hyvävointiselta kun näytän. Olisi kuitenkin pitänyt varoittaa/ valmistella koelomaan/ kotiutukseen ainakin maininnalla/ ehdotuksella vähintään pari päivää aiemmin.

Laitoin palautetta asian hoitamisesta sairaanhoitopiirin laatupäällikölle.

Ehkä tämäkin taas kuvastaa bulimian "näkymättömyyttä" sairautena. Ei sitä vaan uskota tai haluta nähdä vaikka tuossa viimeisessä hoitopalaverissakin minulle tuli itku pelosta, että kohta olen taas samassa helvetissä, josta kolme viikkoa sitten lähdin.

Muutenkin psykiatrin rivien välistä paistoi kokemuksen ja/tai kiinnostuksen puute työtänsä ja/tai minun sairauttani kohtaan. Onneksi minulla on muunlaisiakin kokemuksia ja vihdoin tiedän ainakin yhden paikan mistä löytyy asiaan paneutumista. Mutta on sitä pitänyt toden teolla etsiä ja monet pettymyksen itkut on vastaanottohuoneissakin itketty. "Mistä minä saisin apua?"

Onneksi voimavaroja nyt on paljon enemmän kuin 3 vk sitten. Ruokarytmi ja katko oireisiin ovat voimaannuttaneet mua selvästi niin henkisesti kuin fyysisestikin. Samoin avoimuus on auttanut ja auttaa edelleen eteenpäin. Ympärilläni on niin paljon välittäviä ihmisiä, minun täytyy vaan uskaltaa pyytää apua.